MYYNTIVALMENNUS

Jokainen myyjä tai myyntijohtaja tarvitsee ulkopuolista apua samalla tavalla kuin urheilijat tarvitsevat valmentajaa. Suorituksen ja toimenpiteiden kehitys on siis yksinkertaisesti nopeampaa kun apuna on joku joka pystyy lisäämään osaamista ja onnistumista huomattavasti.

Eviumin myyntivalmennus henkilöityy tällä hetkellä toimitusjohtaja Jukka Vesalaan jolla on 20 vuoden kokemus myynnistä, sen johtamisesta ja myyntiorganisaatioiden rakentamisesta Suomessa ja maailmalla: ”Myynti on vaikea laji vaikka usein toisin väitetään. Todisteena myynnin vaikeudesta on esimerkiksi se, että oikeasti hyviä myyjiä tai hyviä myyntijohtajia on vaikea löytää. Onneksi myyntiä voidaan parantaa huomattavasti suhteellisen yksinkertaisilla toimenpiteillä. Kyse on fokuksesta eli keskittymisestä. Mihin pyritään, millä keinoin, miksi teen tiettyjä toimenpiteitä….? Haluan itse lähestyä myynnin kehittämistä myyntisysteemin lisäksi valmennuksen keinoin. Olen huomannut että valmennuksesta eli konkreettisten asioiden harjoittelusta ja niiden pienten asioiden muuttamisesta voi olla mullistava vaikutus myynnin tehokkuuteen henkilökohtaisella tasolla. Tämähän tarkoittaa sitä että yritys hyötyy samalla hurjasti.”

Myyntivalmennus

Eviumin myyntivalmennus on henkilökohtainen tai ryhmäkohtainen ja se koostuu seuraavista elementeistä:

  • Myyntisysteemin analysointi
  • Myyjien ja/tai Myyntijohtajan testaus (soveltuvuus ja myyntitaidot)
  • Parannettavien myyntitoimenpiteiden valmennus ryhmässä tai henkilökohtaisesti